Hello!
Cape town and leo nails. Do you know the feeling when you feel like your lost inside? Not like lost in the mall, but feeling like you have lost your way of the path of life? Or walking in the save path you have always walked and still looking to your right where you can see dark scary forest with beautiful flowers on the ground, calling your name to come closer. You love flowers and would want to go closer, but the forest is too scary. You would badly want to go, but you are too scared to walk away from the save path you have been walking. You wonder where the line of the flowers would take you. Maybe the dark forest would end if you would just follow the flowers and you could find something you have always dreamed of, place of happiness and peace. But you are not strong enough to walk and follow that path yet, maybe soon. Maybe a friend beside you would push you in it and you would find beautiful places together. If you would just suck it up and walk in the dark and scary forest.

This is a metaphor of the situation I’m in right now. I’m scared of looking back when I’m old and thinking “I should have just do it”. There are so many opportunities in front of us, but we usually just take the easiest one and go with it. Well I have decided, I don’t want to go that way anymore. Choose the easiest and the safest path of life. I just don’t want to do that anymore. I will not do it anymore. I hope to get that change in some point soon, but there is so much more in it that has to be considered before. I think sooner the better, but I have to take notice of others too. I want to take notice of others. Which way will I go?

Moi!
Viitta kaupunki ja leopardi kynnet. Tiedätkö sen tunteen, kun tunnet olevasi hukassa omassa kehossasi? Et siis oikeasti ole hukassa jossakin kauppakeskuksessa, vaan tunnet vain, että olet hukassa kulkemallasi polulla. Tai kuljet sitä samaa turvallista polkua, jota olet aina kulkenut ja silti löydät itsesi vilkuilemasta oikeallesi, jossa näet pimeän pelottavan metsän, maassa paljon kauniita kukkasia. Ne kutsuvat sinua lähemmäksi. Rakastat kukkasia ja haluaisit mennä lähemmäksi, mutta jokin käskee sinua pysymään polullasi ja varoittaa sinua pelottavasta metsästä. Haluaisit niin paljon mennä katsomaan lähemmäs, mutta olet liian peloissasi kävelläksesi pois turvalliselta tuntuvalta polultasi. Mietit mihin kukkien muodostama jana veisi sinut. Ehkä kun seuraisit niitä saattaisi lopulta pelottava pimeä metsä loppua ja löytäisit jotain josta olet aina haaveillut, iloisen ja rauhallisen paikan, jossa sinun olisi hyvä olla. Mutta et ole tarpeaksi vahva kävelläksesi ja seurataksesi tuota pimeää polkua. Ehkä pian olet. Ehkä ystävä vierelläsi työntäisi sinut metsään ja kävelisi polun kanssasi. Ehkä yhdessä löytäisitte matkalta kauniita ja ihania paikkoja. Jos vaan uskaltaisitte ja kävelisitte pimeään ja pelottavaan metsään.

Tämä on metafora tilanteesta, jossa olen tällä hetkellä. Pelkään, että vanhana katson elämääni takaisin päin ja totean “Sun olisi pitänyt vain tehdä se”. Eteemme tarjotaan niin paljon erilaisia mahdollisuuksia, mutta yleensä vain otamme sen helpoimman ja turvallisimman. No olen päättänyt, että en halua tehdä enään niin. Valita helpointa ja turvallisinta polkua läpi elämän. En vaan suostu enään tekemään niin. Toivon saavani sen mahdollisuuden jossakin vaiheessa piakkoin, mutta asiaan on ensin niin paljon muutakin mietittävää. Itse ajattelen mitä nopeammin sen parempi, mutta tiedän, että mun pitää huomioida myös muut. Haluan huomioida myös muut. Joten mihin suuntaan mä meen?